Success

Thank you for your purchase. You'll receive an email shortly.

CtrlPrint on ruotsalaislähtöinen yritys, joka rantautui Suomeen hieman reilu vuosi sitten suomalaisten asiakkaiden myötä palvellakseen heitä paikallisesti omalla äidinkielellään. CtrlPrint myy pilvipohjaista yhteistyöalustaa, jonka päätehtävänä on auttaa asiakasta tuottamaan taittotyönä tehtävät isommat raportit entistä tehokkaammin, kontrolloidusti ja läpinäkyvästi yhteistyössä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin viestintätoimiston ja muiden kumppanien kanssa. – Tärkeiden dokumenttien, kuten vuosikertomusten ja tilinpäätösten osalta äärimmäisen tärkeässä asemassa olevaa tietoturvaa unohtamatta.

CtrlPrintin Suomen pienessä myyntikonttorissa työskentelee kahden naisen tiimi: Sanna Laakso ja hänen kollegansa. Sannalla on pitkä tausta myynnistä web- ja sijoitusviestinnän saralta sekä markkinoinnista. Molemmat naiset ovat myynnin ja liiketoiminnan kehittämisen rooleissa vastaten myynnistä, markkinoinnista, asiakkuuksien hoidosta ja koulutuksesta – kaikesta yrityksen bisneksen pyörittämisestä Suomen markkinoilla.

Ruotsin osalta CtrlPrint on ollut aktiivinen erilaisten asiakastapahtumien ja seminaarien järjestäjänä, ja tuoreena yrityksenä Suomen markkinoilla haluttiin kulkea Ruotsin jalanjäljissä. Maaliskuussa 2020 tehtiinkin ensimmäinen webinaari yhteistyössä Ruotsin kanssa, mikä oli kiva kokemus, vaikkei Sanna koekaan olevansa luontevimmillaan kameran edessä. Kaikkea kannattaa kuitenkin kokeilla. Tarkoituksena oli järjestää liveasiakastapahtumia syksyn 2020 aikana, mutta koronavirustilanne muutti suunnitelmien suuntaa kohti uusia webinaareja. Referenssejä etsiessään Sanna sai vinkin Woolin Joonas Villasesta ja otti häneen yhteyttä.

Mukavaa, helppoa ja nopeaa yhteistyötä alusta alkaen

Yhteistyö Woolin kanssa on sujunut alusta lähtien mukavasti, helposti ja nopeasti. Intuitioonsa luottava Sanna päätti lähteä yhteistyöhön hyvin sujuneen ensimmäisen puhelun myötä, jota seurasi webinaaria koskeva tapaaminen. Woolin Joonaksesta välittyi alusta alkaen positiivinen kuva, ja hänellä oli heti tarjolla hyviä ideoita, vinkkejä ja tukea webinaaria sekä sen suunnittelua varten CtrlPrintin esittämien toiveiden pohjalta.

“Yhteistyö Woolin ja Joonas Villasen kanssa on todella mukavaa, helppoa ja nopeaa!” — Sanna Laakso, Business Developer, CTRLPrint

Ensimmäinen webinaari järjestettiin elokuussa Sannan pitämänä ja toinen syyskuussa hänen kollegansa pitämänä. Woolin Joonas onnistui luomaan todella miellyttävän tunnelman livetilanteessa kameran edessä esiintymistä vierastavalle ja jännittävälle Sannalle. Joonas oli kameran takana oleva turvasatama, jonka avulla Sannan oli helppoa olla kameran edessä ja keskustella yleisölle.

Molemmissa webinaareissa oli mukana myös ulkopuolisia asiantuntijoita. Elokuun webinaarissa he olivat paikan päällä, mutta syyskuun webinaarin osalta sen hetkinen koronavirustilanne toi viime metreillä omat haasteensa, sillä webinaareihin osallistuvilla asiantuntijoilla oli sisäinen ohjeistus välttää ulkopuolisia kontakteja. Wooli ratkaisi tämänkin haasteen liittämällä asiantuntijavieraat mutkattomasti etäyhteyden avulla mukaan CtrlPrintin studiolla pitämään webinaariin. Etäyhteyttä testattiin kerran etukäteen Woolin Joonaksen ja asiantuntijan yhteistyössä, minkä jälkeen webinaari toteutettiin suunnitellusti sille varattuna ajankohtana. Oli erittäin positiivinen yllätys, että Wooli sai tekniikan taipumaan tällä tavalla vastaukseksi yllättäviin haasteisiin. Aikakriittisessä livetapahtumassa kaiken pitää toimia, ja muutoksiin pitää reagoida nopeasti. Sanna kehuu Woolin Joonaksen nopeaa reagointia, mutkatonta yhteistyötä ja kommunikaation helppoutta – ne ovat Sannalle tärkeimmät asiat.

Lopputuloksena lisää tunnettavuutta ja tietoisuutta yrityksestä - kaupallisuutta unohtamatta

CtrlPrint on molempien webinaarien lopputuloksiin erittäin tyytyväinen. Webinaarit olivat onnistuneita, niiden osallistujamäärä oli hyvä, ja ne tavoittivat yleisön. Webinaareilla saavutettiin se, mitä haluttiin, ja niissä saatiin tuotua esille suunniteltu viesti. Lopputuloksena CtrlPrintin tunnettavuus sekä tietoisuus sen toiminnasta ja tarjoamasta ratkaisusta lisääntyivät. Webinaarit ovat varmasti osaltaan auttaneet CtrlPrintiä myös kaupallisesta näkökulmasta.

Sanna suosittelee Woolin palveluita ehdottomasti myös muille. Sanna kertoo mielellään lisää webinaareihin liittyvistä kokemuksistaan ja suosittelee ottamaan Wooliin yhteyttä kuullakseen sen palvelutarjonnasta tarkemmin. Sanna arvostaa todella paljon mutkatonta kanssakäymistä, ja Woolin Joonaksesta alusta lähtien välittynyt mutkattomuus olikin syy yhteistyön taustalla – se tunne ei pettänyt, vaan se jatkui ja jatkuu edelleen. Sanna korostaa, että yhteistyö Woolin kanssa oli erittäin miellyttävää, ja yhteistyötä tullaan tekemään aivan varmasti myös jatkossa.